B2
Taike
Conikuvat
Tampere

Näyttelyt muualla ja ennen Kupliita

Veteen jäi reikä

Veteen jäi reikä -mainos

VETEEN JÄI REIKÄ on Avi Heikkisen näyttely, joka syventää hänen Valotusaika -sarjakuvaromaaninsa maailmaa. Näyttely on narratiivinen kokonaisuus, joka yhdistelee sarjakuvaa ja yksittäisiä kuvateoksia. Kaikki on toteutettu digitaalisesti muokatuin valokuvin. Valtaosa kuvauksista toteuttiin Joensuussa kesällä 2020. Heikkinen pyrkii töissään kehittämään valokuvista traditionaalisesti piirretyn näköistä ilmaisua. "Haluan hämärtää erilaisten sarjakuvan tekemistapojen rajoja ja luoda visuaalisesti ja tunnelmallisesti aivan uniikkia jälkeä. Löytää uutta luovan fuusion sarjakuvan, elokuvan ja valokuvan visuaalisista ja narratiivisista potentiaaleista."

VETEEN JÄI REIKÄ kertoo äitinsä menettävästä miehestä ja kiertyy temaattisesti menetyksen sekä ajatusten ja muistojen painolastin ympärille.

Nykyisin Tampereella perheineen asuva Avi Heikkinen (s.1984, Oulu) on kansainvälisesti palkittu käsikirjoittaja ja sarjakuvantekijä. Hänen esikoissarjakuvaromaaninsa Valotusaika oli yksi vuoden 2019 eniten huomiota saaneista kotimaisista sarjakuvista, ja se palkittiin Kirjataiteen Kaunis kirja -palkinnolla. Valotusaika oli kokonaan digitaalisesti jälkikäsitellyillä valokuvilla toteutettu sarjakuva, joka kuvattiin aidoissa lokaatioissa Jyväskylässä. Heikkinen on lisäksi käsikirjoittanut palkitun kokoillan elokuvan Poissa (2019) ja useita lyhytelokuvia, joista uusin, Pete Riskin ohjaama Uni (2021), tuli vastikään nähtäville Yle Areenaan.

Iloinen arki

Camilla Mickwitzin kuvitus kirjaan Mimosa ja täysikuufestivaali

Muumimuseon vaihtuvien näyttelyiden tilassa on esillä animaattori ja lastenkirjailija Camilla Mickwitzin töitä esittelevä näyttely ILOINEN ARKI, 24.4.2022 saakka.

Lisäksi Muumimuseossa on esillä Tove Janssonin alkuperäispiirroksia.

www.muumimuseo.fi

Sarjakuvia kirjolta

Sarjakuvia Kirjolta -näyttelyn mainoskuva

SARJAKUVIA KIRJOLTA -näyttely Sampolan kirjastossa 2.3-29.3.2022 tuo esiin sarjakuvaoriginaaleja saman nimisestä lehdestä. Lehti on jaossa näyttelyn yhteydessä, tule hakemaan omasi!

Sarjakuvia kirjolta -lehden sarjakuvat tehtiin Autismisäätiön päiväaikaisessa toiminnassa järjestetyissä sarjakuvatyöpajoissa syksyllä 2021. Miissa Rantasen ja Hannele Richertin ohjaamiin työpajoihin osallistui yli kaksikymmentä autismikirjolla olevaa taiteilijaa Espoosta, Helsingistä, Tampereelta ja Seinäjoelta. Osalle taiteilijoista työpajaan osallistuminen oli ensikosketus sarjakuvailmaisuun, jollekin tarinat, kuvittaminen ja sarjakuvat olivat jo tuttuja taiteellisen ilmaisun muotoja. Työpajoissa kokeiltiin yksin tai yhdessä uusia tekemisen tapoja, opittiin sarjakuvan tekemisestä ja toisista ihmisistä. Sarjakuvien tekeminen herätti taiteilijoissa ajatuksia myös tulevasta, kuten oman sarjakuvalehden julkaisemisesta, sarjakuvanäyttelystä museossa tai galleriassa sekä omien sarjakuvien myymisestä.

Sarjakuvatyöpajat, Sarjakuvia kirjolta -lehti ja kevään 2022 näyttelykiertue Tampereella, Seinäjoella ja Helsingissä toteutettiin Autismisäätiön sarjakuvahankkeessa yhteistyössä Suomen sarjakuvaseuran ja Sarjakuvakeskuksen kanssa. Hanketta tuki Taiteen edistämiskeskus.

Skarpit Finlaysonilla: naurettavia karikatyyrejä ja pilapiirroksia Terdessä

Skarpit Finlaysonilla -näyttelyn mainoskuva

Suomen karikatyristien ja pilapiirtäjien killan 13. vuosinäyttely esittelee aivan naurettavia karikatyyrejä ja pilapiirroksia 16:lta taiteilijalta. Näyttelyn alkajaisiksi julkistetaan Vuoden karikatyyppi, josta tehdyt työt ovat myös esillä omana osionaan näyttelytöiden joukossa.

Jokaisena näyttelypäivänä paikalla on tavattavissa killan taiteilijoita ja useimpina päivinä näyttelyvieraan on myös mahdollista teettää itsestään livekarikatyyri. Tarkemmat piirtäjäkohtaiset aikataulut päivittyvät Skarpit -ryhmän Facebook-sivuille: https://www.facebook.com/groups/260475284125919

Näyttelyn taiteilijat: OlliBull Anikari, Satu Cozens, Timo Filpus, Markku Haapaniemi, Teppo Järvi, Juha Kalliolahti, Erkki Kangas, Kerberos – Kalevi Laalo, Jorma Lampela, Tero Mäkelä, Pasi Rahikainen, Elina Rajala, Juha Sihto, Heimo Suomalainen, Leena Suomi, Miki Wallenius.

Näyttelyt Tampere-talossa tapahtuman aikana

Petri Hiltunen: Kunniavierasnäyttely

Petri Hiltusen piirtämän Tampere Kupliin mainosjuliste

Petri Hiltusen kunniavierasnäyttely esittelee tuotteliaan sarjakuvataiteilijan töitä. Mukana on sarjakuvien alkuperäissivuja ja printtejä.

Vuonna 1967 syntynyt Hiltunen on julkaissut yli 30 sarjakuva-albumia ja toista sataa numeroa liuskalehti Kalkkaroa. Hänen sarjakuvansa käsittelevät usein historiaa, fantasiaa, scifiä ja kauhua, mutta huumorikaan ei ole vierasta. Hiltunen on palkittu Suomen sarjakuvaseuran Puupää-hatulla vuonna 2002.

Tampere Kupliin 2022 julistepiirros on myös Hiltusen käsialaa.

Maikki Harjanne: Kunniavierasnäyttely

Kansikuva Täydellinen Minttu -kokoelma-albumista

Maikki Harjanteen Minttu on lastenkirjaklassikko, ja kirjoja on ilmestynyt vuodesta 1978 alkaen. Sarjakuvaversio ilmestyi Kotiliesi-lehdessä vuosina 1982–1990. Vuonna 2022 on ilmestynyt kokoelmakirja Täydellinen Minttu, johon on koottu kaikki Minttu-sarjakuvat. Näyttelyssä on esillä Harjanteen sarjakuvia eri vuosilta, sekä alkuperäistöinä että printteinä.

Ilpo Koskela: Lights on! – Historia eloon sarjakuvan keinoin

Lights on! -näyttelyn mainos

Suomen ja Viron Metsähallitusten Lights On! -projektissa muinaiskohteiden historiaa tuodaan esille kuvitusten ja sarjakuvan avulla. Valmiit työt käännöksineen ovat luettavissa 100 cm leveänä tauluna itse paikassa, johon tarina tunnistettavasti liittyy. Osa töistä esitellään mobiiliversioiden kuvituksina, joita vieraat pääsevät tutkimaan paikan päällä QR-koodin omaan älylaitteeseensa kuvaamalla. Kohteita on neljä Suomessa ja neljä Virossa.

Ilpo Koskela sai luettavakseen kohteiden historiasta kertovia kirjoja sekä teksti- ja kuvareferenssi-informaatiota, joita käyttäen hän käsikirjoitti kuudesta yhdeksään 1–4-ruutuista sarjakuvatarinaa jokaisesta kohteesta. Projekti eteni synopsiksista lyijykynäluonnoksiin sekä niistä historian tuntijoiden sekä arkeologien kommentoinnin ja korjausehdotusten kautta valmiiksi paino-originaaleiksi. Valmiit taulut ovat jo luettavissa eri kohteissa.

Sira Moksi: Korrektit köyhät & poliittiset

Sira Moksin näyttelyn mainoskuva

Sira Moksi, ranskalaisen koulukunnan ronskimpi poliittinen piirtäjä, suoltaa kuvia, jotka ovat ärsyttäneet ja suututtaneet ihmisiä jo useamman vuoden.

Tampere Kupliiseen Moksi tuo näyttelyn Korrektit köyhät & poliittiset, jossa on ihmeteltävänä hänen hellimmät ja kauneimmat työnsä. Katsominen on siis sallittua tällä kertaa ilman ikärajaa!

Moksis - palsta Tiedonantajassa ja Kansan Tahdossa.
Julkaisut: Köyhien sota (2019) ja Köyhien puutarha (2020), Täysi Käsi oy.

Nettisivu: www.siramoksi.fi

Sarjakuvia harjulta

Jiipu Uusitalon kuva näyttelystä

Tamperelaisten sarjakuvantekijöiden yhteisnäyttely Sarjakuvia harjulta on ainoastaan pieni kurkistus Tampereen rikkaaseen sarjakuvakulttuuriin, mutta se antaa hyvän kuvan millaista oivaltavaa, tunteita herättävää ja hauskaa sarjakuvaa kaupungissa syntyy.

Näyttely on ollut alunperin esillä Pispalan kirjastossa 3.12.2021–31.1.2022. Näyttely löytyy myös Kulttuuritoimitus-nettisivustolta: www.kulttuuritoimitus.fi

Näyttelyyn osallistujat asuvat tai ovat joskus asuneet Tampereella. Toiveena oli, että näyttelyn työt liittyisivät jotenkin Pispalaan ja Tampereeseen, mutta se ei ollut pakollista. Kaikki 13 osallistujaa valitsivat esille yhden sivun. Näyttelyn on kuratoinut käsikirjoittaja Petri Hänninen.

Mukana näyttelyssä:
Saara Forsell
Avi Heikkinen
Kristian Huitula
Timo Kokkila
Tommi Musturi
Emmi Nieminen
Niko-Petteri Niva
Milla Paloniemi
Jouko Ruokosenmäki
Jaana Suorsa
Tiitu Takalo
Jiipu Uusitalo
Viima Äikäs

Mikko Metsähonkala: Talleyrand - Sontaa silkkisukassa, sanoi Napoleon

Tallyrand -albumin kansikuva

Charles Maurice de Talleyrand-Périgord (1754–1838) Autunin piispa, kansanedustaja, ministeri ja beneventon ruhtinas, aloitti pappisuralla, mutta tempautui Ranskan suuren vallankumouksen aikoihin politiikan tuoksinaan ja onnistui pysymään pinnalla läpi myrskyjen ja myllerrysten. Hän oli etevä diplomaatti, mutta myös selkäänpuukottaja, opportunisti, uhkapeluri, irstailija ja kirkon kiroama piispa – sontaa silkkisukassa, kuten Napoleon häntä parjasi. Talleyrand oli ihanteeton mies suurten aatteiden ja intohimojen aikakaudella. Nyt on takapirun aika astua kulisseista parrasvaloihin.

MIKKO METSÄHONKALA on 1966 Ylöjärvellä syntynyt arkkitehti, kuvittaja ja sarjakuvantekijä, joka on vaikuttanut viimeiset kymmenen vuotta Tampereella.